torstai 14. huhtikuuta 2016

Kiitollisuutta ja hyvää oloa!

Kuulin kerran tukevassa laitamyötäisessä olevan toteavan kaverilleen suuren oivalluksensa:
KUN ON HYVÄ OLLA, NIIN ON HYVÄ OLLA!
Ensin minua hymyilytti, mutta sitten oivalsin itsekin, noinhan se juuri on.
Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisesta päivästä pitäisi tehdä paras mahdollinen ja olla kiitollinen kaikesta mitä meillä on. Pyrin parantamaan elämänlaatuani keskittymällä kiitollisuuden aiheisiin. Uskon että se lisääntyy, mihin keskittyy.
Elämästä on vaikeampi nauttia silloin, kun on kipuja tai muita vaivoja. Olen työni kautta (www.luontaishoitolaminna.fi) tuonut apua ja helpotusta monille ja siksi tunnen olevani oikealla alalla. Teen työtä täydestä sydämestäni ja kun jaan hyvää muille, saan sitä itsekin.


Laatimani lista 20 keskeisestä asiasta, joita itse pidän tärkeinä ja joihin pyrin:

1. Mahdollisimman hyvä olla sekä fyysisesti että psyykkisesti
2. Työssä viihtyminen
3. Kiireetön elämäntahti
4. Aikaa tehdä asioita, joita pitää tärkeinä
5. Iloa elämässä
6. Tekemistä, josta on innostunut
7. Kiitollisuuden aiheiden huomaaminen ja arvostaminen
8. Pienistä asioista nauttiminen
9. Tunne, että voi itse vaikuttaa asioihin
10. Menneisyyden näkeminen positiivisessa valossa
11. Omien lahjojen hyödyntäminen
12. Hetkistä nauttiminen - läsnäolon taito
13. Ihmissuhteet kunnossa
14. Ongelma- ja suorituskeskeisestä elämästä luopuminen
15. Hyvän edistäminen - ei pahaa vastaan
16. Tyytyväisyys itseensä
17. Taitojen oppiminen
18. Terveyskeskeinen näkökulma elämään
19. Liian miettimisen sijaan tekemisen edistäminen 
20. Ongelmien näkeminen mahdollisuuksina

Olen huomannut päivän sujuvan paremmin, kun olen kiinnittänyt huomioni asioihin, jotka ovat hyvin ja olen tuntenut niitä kohtaan kiitollisuutta. Myös päinvastoin, jos olen keskittynyt huomioni epäkohtiin, niin ihan kuin ongelmat olisivat lisääntyneet sinä päivänä.
Onko sinulla ollut vastaavia kokemuksia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti